maanantai 4. tammikuuta 2016

2015

Hyvää uutta vuotta!! Täältä olis luvassa nyt pieni katsaus viime vuoteen, joka piti sisällään niin parhaimpia kuin huonoimpiakin hetkiä mun koko 20-vuotisen elämäni ajalta. 2015 alko Sydneystä ja päätty Leville, ja siihen väliin mahtu niin älyttömän paljon asioita että huhhuh.

//Happy New Year! Last year include both the best and worst times of my life. 2015 started from Sydney and ended to Lapland and between those days happened so so many things..


Asuin alkuvuoden paratiisissa Brisbanen lähiössä ja elin yhtä unelmaani. Olin terve, aurinko paisto ja kaikki oli vaan yksinkertasesti lähes täydellistä. Toki silloinkin tais muutama huonompi päivä olla, vaikken yhtään sellasta muistakaan. Tehtiin hauskoja reissuja kavereiden kanssa, treenailin kerran/pari/kolme päivässä ja arkena hoidin ja leikin pikkutaaperon kans.

// The first part of 2015 I was living my dream in Brisbane. I wash health, the sun was shining and everything was just so perfect. Maybe there was bad days also, even I don't remember any.. I was training 1-3 times at day, my job was quite easy and we made so many awesome trips around east cost with my friends.


Huhtikuussa aupair-hommat loppu ja lähdettiin pikku reissulle Saran kanssa. Käytiin mm. Whitsundaysilla ja sukeltamassa isolla valliriutalla. Reissun jälkeen palasin haikein ja odottavaisin mielin Suomeen. Olin kevään yläkoululla töissä, treenailin ja ikävöin ausseihin. 

// My aupair-time ended in April and I traveled to Airlie Beach, Whitsundays and Cairns with my friend. In mid-April I traveled back to Finland, I had really mixed feelings about that. It was nice to see friends and family but I loved Australia-life so.... Still missing it every day. During spring I was working in secondary school and training for the european championships.


Kesä alko ensin pääsykokeilla Tampereella ja sitten EM-kisoilla Portugalissa. Otin ensimmäisessä kisassa tuntumaa auton kylkeen, jonka seurauksena vietin loppupäivän/illan Portugalilaisessa sairaalassa. Seuraavana aamuna vedin maksimimäärän kipulääkettä, olin 4. ja jäin lopulta vaan 45 sekuntia mitalista. Kisojen viimeselle, viesti-päivälle, osu mun viikon huonoin suoritus. Tiputin typerällä virheelläni meidät ulos mitaleilta ja se ei varmaan ikinä kyllä unohdu. "Kun vihdoin pääsin maaliin ja näin mitalistaan iloinneet länsinaapurit, niin voin kertoa että seuraavat tunnit oli synkimpiä tässä elämässä."

//In the beginnig of summer I traveled to Portugal with team Finland for the mtbo European championships. During first race day I hit the car and I had to go to hospital. However I was racing next day and finished 4th place, losing medal only 45 seconds. Last race day, relay, was the worst day of my whole mtbo career; I made stupid mistake so my team lost chance for the medal, I think I will never forget that.


Kisojen jälkeen heti seuraavana päivänä kävin "polvivammasena" liikunnan pääsykokeissa, mutta eihän niistä oikein mitään tullu. Kesä meni treenailessa ja vähän myös sairastellessa. Elokussa koittikin sitten MM-kisat Tsekin Liberecessä. Pää ei kestänyt ja tuli tehtyä tyhmiä virheitä, lopulta parhaiksi sijoiksi jäi keskimatkan 7. ja viestin 4. sija. Kesän aikana tuli myös pelattua ensimmäinen kausi futiksessa naisten kakkosessa. Oli muuten elämäni surkein jalkapallokesä, onnistumiset jäi todella vähälle ja huonot pelit meni kyllä aika tunteisiin.. Mutta pidettiin kuitenkin paikka sarjassa.

//During the summer I was just training and played soccer. I was also sick about week. In August I traveled to Liberec with team Finland, this time it was mtbo World Championships. I made stupid mistakes, so the best place I got was in the middle distance 7th and relay 4th.

photo by Tero Siivola

MM-kisojen jälkeen muutin suoraan Tampereelle ja alotin opiskelemaan fysioterapeutiksi. Alku syksy meni ok, mutta kauden päätyttyä syyskuun lopussa asiat alko menemään huonompaan suuntaan. Syke alko käyttäyä ouodosti, sairastelin ja lopulta menin urheilulääkärille lokakuun alussa. Sain treenikiellon ja siitä alko tähänastisen elämäni synkin ajanjakso. En tiennyt ensimmäiseen pariin kolmeen viikkoon mikä mua vaivas, kun piti odotella verikoetuloksia. Lopulta toisita verikokeista näky "vaan"mononukleoosi. Ortostaattinen syke oli pahimmillaan yli 60, kun normaalisti sen pitäis olla alle 25. Ja tätä jatku aina joululomaan asti. 


Mulla meni syksyn aikana lukemattoman monta päivää neljän seinän sisällä kipeänä. Kouluun kun jakso raahautua niin en sielä sit jaksanu kuitenkaan olla. Kerran tuli käytyä naapurirakennuksessa Taysin acutassakin, kun tein pienen välikuoleman kesken koulupäivän. Kaikista raskainta on ollu huomata kun se, minkä eteen on tehny pirusti hommaa katoaa, lihakset ja kunto siis. Kun ei oo edes rappusia jaksanu kävellä. Koville on ottanu myös seurata somesta kun kilpasiskot ja -veljet on alottanu harjotuskauden ja itelle ollu raskasta edes pitää ittensä pystyssä. Ennen tätä syksyä olin eläny kesässä ja ruskettuneena periaatteessa 2 vuotta putkeen, joten otti senkin puolesta vähän koville.. Muutamat itkut on tullu tosiaan päästettyä syksyn aikana ja useamman kertaan tullu mietittyä mitä sitä elämällään tekis.


//After Liberec I moved to new city to study physiotherapy. The first part of autumn was ok, but beginning of October I had to go to see doctor because I had some health problems. Doctor told me to stop training and then I was just waiting results from the blood tests. I was living about three weeks without knowing what was wrong with me. The second blood test showed that I had "only" a mononucleosis. I was feeling very bad October-November, I couldn't do actually nothing. It was like a horror, I was just feeling sick every day. The worst thing was noticing how my condition went down and knowing that I have missed about 140 hours of training... And will miss some more. The autumn has been one kind of hell for me. During December I have strated feel better, but couldn't train yet, just something little.


Verrattuna viime vuoteen, about 140 tuntia treenejä on jääny välistä ja se on aivan liian paljon, jos miettii ens kautta. Niitä tunteja tulee vielä tammikuultakin paljon vähemmän kun normaalisti. Tän tiedostaminen ottaa ä l y t  t ö m ä n paljon päähän. Rentouttava Levin loma huippuporukalla tuli kyllä todella tarpeeseen tämän syksyn jälkeen.

//I was spending last week in Lapland with my good friends and it was really awesome week after bad autumn!


Syksyn aikana pääkoppa on ollu koetuksella, mutta kaikesta näköjään voi selvitä. Joululoma meni kotosalla ja pääsin jo vähän salille, muutaman kevyen pyörälenkinkin tein ja tapaninpäivänä olin perinteisesti futsalturnauksessa vähän kokeilemassa tuntumaa palloon. Ortostaattinen laski ensimmäistä kertaa alle 40 (eihän se vieläkään normaali oo), mutta lapin reissulta toin kuumeen tuliaisena kotiin ja nyt ei taas sitten tehdäkään mitään. Joka tapauksessa uskon että noi synkimmät hetket on tältä erää takana ja se syvin kuopan pohja on nähty. Tammikuun lopulla olis maajoukkueleiri, jolle lähtemistä vielä vähän mietin. Toivon että saisin sillon jo tehdä pk-treeniä, mutta se on niin tajuttoman vaikeaa kuitenkin kattoa vierestä kun toiset saa treenata kovaa ja ite ei. Lets see.

//At the moment I have fever, but I really hope the worst part is over now. I  wish I can start training soon and my biggest wish for the new year is that I can be health !


Tulevalta vuodelta suurin toiveeni on olla taas terve :-) 

-Helena

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Great Barrier Reef & Cairns

Koska on jo marraskuu, aattelin vihdoin ja viimein kertoa aussiajan viimesestä reissuosiosta. Tätä edeltänyt stoori löytyy tästä.


Saavuttiin Saran kaa Cairnsiin pitkän bussiyön jälkeen aikasin aamulla. Ei päästy sillon vielä meidän hostelliin kirjautumaan, joten chillattiin auringonnousun aikaan puistossa ja kateltiin ohi juoksevia aamulenkkeilijöitä. Meidän hostelli oli nimeltään Flying Monkeys ja se osoittautu mun aussiaikoijen kamalimmaksi hostellikokemukseksi. Pääsääntösesti kaikki aikasemmat hostellit oli ollu suht siistejä ja asiansa ajavia, mut apinahostelli oli nimensä mukanen. Toki se oli halvin ja hyvällä paikalla, mutta se likasuus, haju ja kaikki oli kyllä niin hyihyihyi. En menisi enää ikinä, enkä suosittele kenellekkään muullekaan. Vietiin aamulla kamat huoneeseen, kävin heittämässä pienen aamulenkin ja sen jälkeen vietettiinki melkein koko päivä Cairnsin laguunilla. Bookattiin myös seuraavalle päivälle retki suurelle valliriutalle ja saatiin kyllä superhyvä päivän diili Peterspanilta. Päästiin seilaamaan Ocean freen pienellä purjeveneellä n.10 hengen porukalla, saatiin superhyvää ruokaa,päästiin snorklaamaan, käymään Green Islandilla ja bonuksena saatiin laitesukelluskokeilu ja molemmille päiväksi käyttöön vesikamerat. En nyt just keksis parempaa paikkaa kokeilla laitesukellusta kun iso valliriutta 8)




Tosin tuolla reissulla oli muutama mutta-kin mukana. En oo nimittäin ikinä pelänny niin paljon merta kun tuon päivän aikana. Olin pariinkin otteeseen aivan varma että me hukutaan, joudutaan haiden ruuaksi tai kuollaan sinne. Matka Cairnsista kesti parisen tuntia paikkaan minne ankkuroiduttiin ja päästiinkin heti snorklailemaan hetkeksi, mutta pian saatiin sit alkaa valmistautua laitesukellukseen. Saatiin matkan aikana briiffausta veneen crewilta et miten toimia yms, ja koska ei oltu kumpikaan tosiaan aiemmin kokeiltu tota niin oli vähän jännitystä ilmassa. Se jännitys alko muuttua mulla peloksi siinä vaiheessa kun päästiin veteen painava happipullo selässä ja yritettiin nopeesti opetella miten pitää hengittää. Harjoteltiin veneen vieressä aluksi ja se hengittäminen tuntu ihan hullun vaikealta ja lisäksi mun laseihin meni vettä aina kun yritin mennä syvemmälle. Meinasin jo luovuttaa, mutta jossain vaiheessa se homma alko sitten sujua niin lähettiin tutkimaan meren pohjaa, niin että meidän ohjaaja tais pitää koko ajan meidän käsistä kiinni.. :D Onneksi. Oltiin sukellettu ehkä minutti tai pari ja mun lasit alko taas täyttyä vedellä ja korviin sattu niin paljo että teki mieli itkeä. Se lasien tyhjentäminen tuntu aluksi niin järkyttävän kamalan pelottavalta että olin ihan varma et kuolen sinne ja yritinki näyttää meidän ohjaajalle et haluan pois sieltä, mut hän vaan yritti näyttää mulle merkkien avulla et tyhjennä ne lasit ja tasaa korvien paine. Alun ongelmien jälkeen homma alko toimia ja nähtiinkin nemoja, kilppari ja vaikka mitä muita hienoja fisuja! Olin niin proud of myself kun tultiin takasin paatille, koska ylitin itteni enkä luovuttanu! Tää oli mulle once in a lifetime -juttu, sukeltajaa musta ei nimittäin tuu, oli se nimittäin kuitenkin sen verran pelottava kokemus:D

pari haita kiersi meidän paattia, kuulemma ihan normaalia...:D
Sukeltelun jälkeen päästiin pienemmällä paatilla tutkimaan Green islandia, "coral cayta" .Tuolloin oli jo tosi kovat aallot ja näytti siltä että kohta alkais kunnon myrsky, ja saatiinkin mukavasti kaikki aallot sinne pikkupaattin. :D Saarelle päästyä aurinko kuitenkin paisto kun tilauksesta melkein koko sen ajan mitä sielä vietettiin. Kierreltiin ympäriinsä ja räpsittiin kuvia ennenkö lähdettiin takasin purjeveneelle ja snorklaamaan.


Päästiin tosiaan snorklailemaan vielä ennenkun lähdettiin takasin Cairnsia kohti ja mä snorklailin loppuajan pelastusliivi päällä, koska se tuntu paljon turvallisemalta sillä tavalla :D 





Paluumatka maihin olikin sitten taas oma tarinansa. Hirveessä myrksyssä  yli 2h purjeveneellä ei kuulu elämäni tähtihetkiin, olin niin varma että se kaatuu ja me jäädään sinne keskelle avomerta haiden syötäväksi. Ihan totta, en oo eläessäni pelänny niin paljo. Musta ei varmaan tule siis myöskään purjehtijaa :D Istuttiin aluksi sillä puolella mikä oli lähempänä vettä ja saatiinkin sitä vettä sen verran niskaan että istuttiin hyvin pian koko porukka paatin toisella reunalla. Aluksi crew tyypit vielä vitsaili koko asialla ja kerto tälläsiä lohduttavia juttuja kuten että "ei olla ikinä oltu näin kovassa myrskyssä" yms muuta hauskaa.. :D Mutta voi sitä onnen määrää kun satama alko näkyä ja päästiin ku päästiinki maihin! Lähdin iltapäivällä vielä lenkille ja mulla vaan pyöri päässä, niikun pyöri melkein seuraavat kaks viikkoa. En tiiä minkä kumman merisairauden sieltä sitten sain :D 


Seuraava ja viimenen Cairns-päivä oli sadepäivä, ja kun arskaa ei päästy ottamaan (ei sitä kyllä siinä vaiheessa enää oltas tarvittukaan) niin meitsi vuokras neljäksi tunniksi pyörän ja lähin polkemaan ilman mitään tiettyä määränpäätä. Päädyin sitten tieopasteiden ohjaamana Crystal Cascades vesiputouksille. Se oli ihan nätti paikka, josta mun sumuiset kännykkäkuvat ei kyllä paljon kerro. Sen jälkeen pyöräilin vielä Cairnsin botanic gardeniin ja siinä se aika sitten menikin. Illalla oli kevyt väsy ja seuraavana aamuna sit lennettiinkin takas Brissyyn. Olin kotona päivän ja maanatai aamupäivänä sanoin heipat parhaalle hostperheelle ja ihanalle kodille. Tästä kaikesta on siis jo yli puoli vuotta, mut se tuntuu vieläkin niinkun eiliseltä. Mulla on aivan hullun kova ikävä takasin, ehkä vielä joku päivä.  <3 
-Helena