keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Spring is coming

Helou! Niin se vaan on, että mitä pitemmän aikaa on kirjoittamatta sitä vaikeammaksi se muuttuu. Mutta päätin nyt kuitenkin taas yrittää koska en halua vielä luopua tästä blogista :-)

//Hey! I think that the longer I'm without blogging the harder it become to start it. And especially in english - it's crazy how easily english thoughts came my mind just about a couple of years ago compared to nowadays. Anyway, new year has started well and my sport-trainings are going well. I had really lovely x-mas holiday even though I spent most of it by working. Now I'm back to studies and what comes about that, this spring will be very busy.  But there are also other  things coming up: we'll go to Mallorca for a training camp with my mountain bike-orienteering friends for 10 days in March. I'm really exciting about that!!  In football we are training for the new season and we'll have the first sparring match on next month. I can't wait to get to the pitch again! So life is pretty nice at the moment even its cold, slippery and dark here in Finland. :D  Luckily spring is around the corner! 

@Kontiolahti

Mitä tänne kuuluu? 
Oikein hyvää, jopa ehkä parempaa kuin silloin viimeksi kun marraskuun loppupuolella raapustelin. Tykkään tammikuusta muutenkin enemmän kun synkästä novemberista. Uusi vuosi on lähteny kivasti käyntiin, oon pysynyt suht terveenä ja päässy taas kunnolla treenamisen makuun. Joulutyöloma tuli ja meni, katoin sinä aikana kaikki Game of Thronesin kaudet (mihin tuo todella nokkela otsikkonikin liittyy vähän niinkun) ja kuukauden Kauhava-elämä on vaihtunu taas Kauhava-Tampere elämäksi. Tälläkin hetkellä istun junassa kirjottelemassa, mut jos hyvin käy ja pääsen pohjanmaalle tekemään kevään työharjoittelun, niin tää junailu loppuu jo huhtikuussa, jee! Tää jo alkanut kevätlukukausi näyttää melko kiireiseltä opiskelujen suhteen, koska fyssariopintojen lisäksi jatkan syksyllä alottamiani yliopistokursseja. Tavote keväälle olis yhteensä 50 opintopistettä, mutta nyt kun sen ensimmäistä kertaa laskin yhteen niin alko vähän epäilyttämään.. Mutta lets see jos vaikka onnistuisin!


Keväälle on myös tiedossa kaikkea muuta kivaa mikä ei liity opiskelemiseen, ja yks odotetuimmista jutuista on se kun pääsen vihdoin aivan liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen etelän leirille - lähetään nimittäin pyöräsuunnistajaporukalla pyöräilemään Mallorcalle maaliskuun lopulla!! Reissussa ollaan 10 päivää ja tarkotus olis ajaa määrää niin paljon kun mahdollista. Viime vuonna samoihin aikoihin mun oli tarkotus lähteä Portugaliin pysu-leirille, mutta se jäi sillon välistä, minkä takia odotankin tätä leiriä nyt ehkä kahta kovemmin. TJ 51 päivää!

@Joensuu

Suurin toive tälle keväälle on pysyä terveenä niin, että kesällä voisin mennä hyvällä mielellä kisailemaankin. Mun viime kesän pyöräsuunnistuskisojen väliin jääminen johtui suurimmaksi osaksi nimenomaan siitä, etten ollu koko pk-kautena pystynyt tekemään mitään ja sen takia en halunnut mennä edes kokeilemaan. Tulevalle kaudelle on pieniä tavoitteita, mutta kerron niistä ehkä joskus myöhemmin. Päätavoite on kuitenkin pysyä terveenä. Viimeset pari kuukautta sen suhteen onkin mennyt aika hyvin, vaikka marraskuussa näyttikin hetken vähän huonolta. Oon jotain ehkä oppinut itteni kuuntelemisesta ja palautumisesta ja oon tehnyt myös oikeasti sen eteen asioita. Yhtenä esimerkkinä ja hyvänä vinkkinä muillekin suosittelen leposykkeiden mittailua aamuisin ennen sängystä nousua. Se kertoo ainakin mulla nykyään hyvin palautumisesta. 


Toki edelleen saattaa mopo lähteä vähän keulimaan - viime viikonloppuna mm. innostuin vähän hiihdosta ja hiihtelin vuoden tauon jälkeen vajaa 10h kolmen päivän aikana. Olisin hiihtäny sen kympin varmaan täyteen, mutta selittelynä kerrottakoon että monot oli taas pitkästä aikaa niin oudot jalkaan, että molemmat jalat oli aivan rakoilla jo ensimmäisen päivän jälkeen. Huomenna pääsenkin  sitten testaamaan oman tän hetkisen kunnon kunnolla, sillä meen polkemaan suoran maksimaalisen hapenottotestin Varalaan. Tein samaisen testin vuosi sitten ekg-piuhojen kanssa ja luulen että siitä on ainakin menty eteenpäin :D 

Löydettiin viikonloppuna maailman parhaat burgerit Joensuun Big D's:stä!! 6/5

Muita urheiluun liittyviä kevätpläänejä on myös muutamia tiedossa: pelataan ensimmäinen kunnon harkkapeli parin viikon päästä 11.2. Seinäjoen Wallsportissa ja siitä parin viikon päästä 25.2. Kokkolassa. Saa tulla kannustamaan :-) 

@Saimaa

-Helena




keskiviikko 23. marraskuuta 2016

pieces from 2016

Long time no see! Ajattelin vihdoin päättää tämän blogihiljaisuuden, joka venähtikin vähän vahingossa yli puolen vuoden mittaiseksi.  Edellisen kirjotuksen jälkeen on, kuten arvata saattaa, elämässä tapahtunut aika paljon. Kevät oli kiva ja kesä sitten taas ehkä paras ikinä koskaan, vaikka en olisi sitä osannut sellaiseksi arvata. Mulla oli kiva kesätyö, treenaaminen onnistu kunnolla yli 7 kk jälkeen, vietettiin tyttöjen kaa superhauskoja kesäiltoja ja niin, rakastuin. :) Syksystä en oo ikinä tykänny, mutta sekin on menny aika kivuttomasti tänä vuonna. Ihanaa että joulu ja loma on ihan pian!

©Jemina Turunen
//Long time no see! It has been long since I wrote last time and like you can guess, life has chance pretty much. I guess I had the best summer ever: I had a nice summer job,  I was able to do sports after so long time, I spent so many funny summer nights with my friends and then, I also fall in love. :) During last spring I decided that I won't compete in mtbo or orienteering during this season but instead I was able to spent many hours with football even though the season was the worst ever for my team. But after being sick so long time I'm happy that at least I had a chance to play and enjoy those good moments. We didn't get many points at this season and the next season we'll play lower division but I think its pretty good thing for us. Our team has changed quite much from the previous years.

I started training for season 2017 after 3 week's off-season and first two weeks went pretty well but now I haven't been able to do hard training during last three weeks. I guess I'm allergic for a winter and darkness :D But talking seriously, I have seen doctor and done some tests and everything is ok, all I just have to do is relax my mind someway.. Not easy for a person who can stress about everything. I have moved back to Tampere and mainly I'm still studying physiotherapy but I also started study the basics of education.  Life is going pretty well at the moment and I'm quite happy about it! This time I will not write english more than this but there will be one draft from May so riffle down!

Tuolta mun luonnoksista löyty yks tekstinpätkä/postauksen alku, joka oli jäänyt toukokuun lopulla kesken, haluan sen nyt kuitenkin jakaa täällä:

Toukokuu on ollu aika kiva. Ensimmäinen kuukausi reiluun puoleen vuoteen kun en oo ollu päivääkään sairaana.  Muutin takas kotikotiin kuun alussa ja olin pari tosi kivaa viikkoa harjottelussa Härmän Kuntokeskuksella. Ens viikolla alkaa duunit kaupan kassalla. Futispelejä on takana kolme kappaletta, ja vaikkei tää alkukausi ookkaan menny ihan putkeen, niin toisin kuin vielä reilu kuukausi sitten edellisessä tekstissäkin epäilin, oon pelannu niitä 90 minuutteja. Enhän mä siinä kunnossa oo et sen samalla lailla kun ennen jaksaisin vetää, mut as good as possible kuitenkin. Oon myös palannut siihen vammakierteeseen, onneks tosin suht pienillä vaivoilla.

// I found one  blog-draft from May and here it is:

// May has been quite nice.  For the first time in about 7 months I haven't been sick at all. I have moved back to the countryside. Last two weeks I was doing physiotherapy-work-practise in really nice place. Next week I'll start my summer job in one grocery. Soccer season has started, not as good as we hope, but I have to be happy about the fact that I have been able to play two whole matches. Ofc I can't run there as much as earlier but at least I can do something.


 Treenaaminen tosiaan lähti rullaamaan samoihin aikoihin kun muutin kotiin keväällä ja luulen että se oli merkittävin tekijä siinä, että pääsin pois siitä oravanpyörästä. Myönnän kyllä että välillä kesän aikana meinas myös mopo niin sanotusti lähteä keulimaan, eli innostuin vähän liikaa rehkimään ja reenailemaan. Koko kesän aikana oli onneksi vain yks peli, jonka jouduin jättämään 45 minuutin jälkeen pienen kesäflunssan takia. Ensimmäistä kertaa ikinä mulla on myös syke ja kilometritietoja tallessa peleistä ja ajattelin niistä muutamia jakaa tännekin.


Kuten jo keväällä päätin, pidin vähän niinku taukovuoden pyöräsuunnistus- ja suunnistuskisahommista. Motivaatio otti aika ison kolauksen viime talven aikana, mutta kesän aikana tuli kyllä ehkä pieni kaipuu sinne kisapuolellekin. 25mannan kävin juoksemassa syksyllä ja hauskaahan se oli, vaikkei paljon tuloksia voitu juhlia. :D Tällä hetkellä mulla on menossa jonkinsortin identiteettikriisi tai joku, koska olis hirveen helppo nyt vaan lyödä pyöräilykengät ja karttateline naulaan kun pyöräkin on hajalla, mutta jostain syystä tekis mieli vielä lähteä kisailemaan. Hmm en vielä tiedä.

Mun joukkueella oli tänä vuonna aika vaikea kausi. Oikeastaan huonoin koskaan - joukkue nuoreni aika reippaasti viime vuodesta ja tehtiin kunnon opintomatka pohjalle. Henkilökohtasesti oman tason romahtaminen on ollu aika kova pala käsiteltäväksi, mutta oon myös viime talven koettelemuksen jälkeen osannu olla onnellinen ihan vaan siitä et on päässyt pelaamaan ja treenaamaan. Kaikesta huolimatta meillä oli mukavia pelireissuja toiselle puolelle Suomea ja taustaorganisaatiot oli kunnossa, niinkuin aina, eli saatiin jälleen vaan keskittyä pelaamiseen. Meille oli jo aika aikaisessa vaiheessa selvää, että tullaan tippumaan kakkosdivarista ja ens kesänä pelataankin kolmosta taas. Jätettiin kakkonen kuitenkin tyylillä ja pelattiin koko sarjan viimeisen ottelun viimenen puoliaika ehkä koko kauden parasta peliä, klik!


Vaikka vietinkin kesällä suurimman osan ajasta futiksen parissa tai kassan takana, niin paljon kaikkea muutakin kivaa kerkes tapahtua, mm. vietettiin hullunhauska juhannus, reissailin etelään kavereiden luokse, tein monta mukavaa auringonlaskulenkkiä, elokuussa mittariin tuli 21-vuotta ja syyskuussa muutin takasin Tampereelle ja sain yhdestä parhaista kavereista kämppiksen!  


Syksy on ollu opiskelujen suhteen aika tiukkaa hommaa, sillä ollaan käyty aika vauhdilla aikusten fysioterapiaa, hermoanatomiaa ja ammattiruotsia. Lisäks oon tehny Tampere3-ristiinopiskelu mahdollisuuden kautta kursseja yliopistolta ja oon tässä syksyn aikana valaistunut taas aika paljon siitä mitä oikeasti haluan tehdä ja mitä en. Opsikelujen lisäksi syksyyn on mahtunut muutakin: kausi päätty tosiaan syyskuun lopussa ja sitä täytyi vähän juhlia, käytiin kattomassa huuhkajien MM-karsintaa Ratinassa, Ruotsissa olin yhden viikonlopun suunnistamassa eksymässä, pari viikkoa sitten järkättitin tuparit ja oon myös päässy paijjaamaan pientä hauvavauvaa, joka on aiheuttanu ihan jäätävän koirakuumeen. Alotin kolmen viikon off-seasonin jälkeen treenit ja muutama viikko menikin ihan hyvin, mut nyt viimeiset kolme viikkoa on menny enemmän tai vähemmän sairastellessa. Hope so tää menee pian ohi!

Tällä hetkellä kaipailen aika paljon aurinkoa, kesäpäiviä ja flunssattomuutta, mutta oon silti niin happy kun marraskuussa ylipäätään voin olla. Oon Ylöjärvellä työharkassa, joka on just nyt puolessa välissä eli vielä muutama viikko jäljellä. Sen jälkeen meillä on vielä muutama koulujuttu, mutta sit pääsen Kauhavalle joulunviettoon - ootan sitä jo aika tosi paljon! 

Mulla on nyt vakaa aikomus alkaa päivittelemään tätä taas ahkerammin, pysykää siis kuulolla! :-)
-Helena

perjantai 15. huhtikuuta 2016

bad times make the good times better

Hellou sinne ruudun toiselle puolelle! Kirjottelin viimeksi tammikuussa aika apeissa tunnelmissa ja nyt on varmaan aika päivittää tännekin kuulumisia.  Selvisin kun selvisinkin hengissä siitä talvesta ja sain niitä kaivattuja selityksiä ja kesäkään ei oo enää kaukana, jee!!



//Hey! It's been long since I wrote last time and I can luckily say that things are much better now than in January. The doctors didn't find any other reasons for my weird symptoms that began last September than really bad over training. I can understand it now myself also. I was quite stressed at the same time when I was training hard for two really different kind of sport (mtbo & soccer) last summer. It took damn long but finally I'm recovering. Still, I'm not completely healthy and my physical condition is really bad compared what it was, and it will take still months if not years that I can get the same level. So I'm not going to compete next summer in mtbo or orienteering. Now when I have said it loud I don't have to think about it anymore. But I'm happy cause I got summer job, I'm moving back to my home town next month and I hope I can train with my soccer team, not yet hard but at least some. Soccer season is also around the corner and I know I can't play 90 minutes anymore but I still hope I can get a change for at least some minutes. I never would have imagined where my life is now but guess thats what life is, you can never now what will happen the next day. I have learned appreciate health so much more and after this sht I think I can survive anything :D 


Lääkärin toistaiseks lopullinen diagnoosi mulle oli ylirasitustila joka myös ylikuntona tunnetaan.
Meitsi vaan veti homman vähän isommin ja pitemmällä kaavalla kun ois ollu tarpeellista ja järkevää...(en suosittele ittensä rasittamista vähääkään yli jaksamisen kyllä kenellekään) Ei siis rakenteellisia vikoja sydämessä, ei merkkejä sydänlihastulehduksesta, ei ongelmia keuhkoissa eikä mitään erikoista verikokeissa. Onneksi. Sekä niihin viittavien oireiden kannalta että oman mielenterveyden puolesta ne oli tärkeetä joka tapauksessa tutkia, sillä menetin muutamat yöunet ja olin suoraan sanottuna aivan p a skana, syystä että kerkesin jo aikusten oikeasti luulla että oon about kuolemansairas. Kardiologi "löysi" multa lisälyöntejä ja epäili rytmihäiriöitä, joita mm. stressi saataa aktivoida. Helmikuun puolessa välissä oli big day, sillä sillon tein spiroergometrian pyörällä, samalla seurattiin sydänfilmiä ja se oli siis ensimmäinen maksimiin vedetty suoritus sitten viime syyskuun. Kuten arvata saattaa, mun maksimaalinen hapenottokyky oli laskenut edellisiin tuloksiin verrattuna kun lehmän häntä, mutta sillä ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä, vaan pääasia oli ettei mitään isompia ongelmia ilmennyt. Pelkäsin oikeasti varmaan 2 viikkoa ennen testiä et saan sydänkohtauksen tai joitain vastaavaa. Testin jälkeen kävin vielä yhdet verikokeet läpi ja tsekattiinpa vielä mun lisämunuaisen toimintakin, josta näkyi erittäin selvästi että käyn edelleen ylikierroksilla.



Miten tähän sit oon ajautunu? Ite oon käyny tän läpi jo moneen otteeseen ja jaan tän nyt teille varoittavaksi esimerkiksi siitä, miten käy jos ei kuuntele kroppaansa. Homma alko meneen väärään suuntaan viime heinäkuussa, kun olin hetken kuumeessa ja palasin reeneihin ehkä vähän liian aikasin. Samaan aikaan mulla oli noin sata ja yks aihetta mistä stressasin. Yhtenä esimerkkinä otin älyttömät paineet muun muassa siitä, kun kesäkuun em-kisojen jälkeen en päässy ensin polven takia treenaan ja sen jälkeen sairastelin ja samaan aikaan tiedostin et seuraavat arvokisat läheni kovaa vauhtia. Elokuussa tulikin sit ne mm-kisat, jotka oli lopulta omalta osalta aika iso pettymys. Vedin niistä aikamoisen stressin myös siinä mielessä, että ne oli sekä ekat että vikat juniorikisat. Palattiin kisareissulta su-ma yönä, ja heti seuraavana aamuna piti alottaa uus koulu, jonka muut luokkatoverit oli alottanu viikko aikasemmin. Tälläselle stressi-erkille ei mikään helpoin homma astella suoraan viidenkymmenen uuden luokkalaisen eteen kun muut on kerenny jo tutustuun. Samaan aikaan muutin ensimmäiseen omaan kämppään. Olin sen jälkeen viikon kurkkukivussa ja pienessä flunssassa, mut koska yhdet SM-kisat ja pari peliä oli vielä kaudesta jäljellä niin täyty jatkaa treenejä. Kävin tekemässä muutamia mäkivetoja pyörällä ja se oli ensimmäinen kerta, kun tajusin et kaikki ei ehkä oon kunnossa. Vaikka ylikunnon vaarat oon aina jollain tasolla tiedostanutkin, ei mulla käynyt tolloin mielessäkään et voisin olla ylikierroksilla. Viimesissä futispeleissä ei tuntunut onnistuvan mikään ja niin kävi myös sm-kisojen kanssa. Viimenen niitti tähän oli se yks syyskuinen viikonloppu, kun ensin lauantaina kisailtiin Porissa sm-sprintti, sunnuntaina heräsin kurkkukipuisena mut silti kisasin sm-pitkänmatkan, kiireellä vaihdoin pyöräpaidan pelipaitaan ja ajoin suht koht kovaa Vaasaan viimeseen sarjapeliin ja juoksin melkein suoraa auton ratin takaa kentälle. Tän jälkeen ajoin vielä Tampereelle ja seuraavan viikon makasinkin kuumeessa. Olisin tarvinnut siinä kohtaa jo varmaan kuukauden täyslevon, mutta lähdin parin viikon sisällä taas lenkkeilemään. Pitkiä pyörälenkkejä, joissa kyllä huomasin sykkeen nousevan korkealle mut en lopettanu. Yks lokakuinen iltapäivä tajusin kuitenkin lopettaa ja soittaa lääkärille, kun syke nousi tavallisella lenkillä 190 suht hiljasella nopeudella. Ja niihin aikoihin kirjottelinkin tänne:klik. Jos oisin tuolloin tajunnut, et oon vaan ykisnkertasesti mennyt ylikuntoon, en tiedä oisko tilanne nyt eri. Joulun aikaan olin jo tulossa paremmaksi, mut Levin reissu toi hommaan vähän takapakkia ja sit otinkin vähän osumaa lattiasta.


Syy miks kaikki lähti alunperinkään menemään väärin on siinä, et kokonaispaketti oli vaan yksinkertasesti liian rasittava mulle. Jos oisin vaan viettäny rentoa elämää urheilun ympärillä stressamatta mistään en ikinä ois joutunu tähän. Oon tiennyt myös kyllä aina et oon semisti addiktoitunu tohon urheilemiseen ja satunnaisesti joku siitä mua on aina jaksanu muistuttaakin. Myös sellanen pikku seikka kun lajivalinnan tekeminen pari vuotta aikasemmin ois voinut auttaa. Testasin nyt ja todistin ainakin itelleni, että on täysin mahdotonta panostaa kahteen lajiin (ja vielä toisistaan aika paljon poikkeaviin sellasiin) 100%. Siinä hommassa nimitäin kuluu loppuun.


Mutta toisaan, täysin oma vika. Koska kukaan ei pakottanu mua tekemään niitä treenejä kurkkukipusena. Kukaan ei pakottanu mua panostaan kahteen lajiin yhtä aikaa. Kukaan ei pakottanu mua stressamaan koulupaikasta, kämpästä, rahasta, koulusta (jne). Kukaan ei pakottanu mua vetämään yhtenä viikonloppuna flunssasena kolmea kovaa suoritusta ja siihen päälle valvomaan niitä kesäöitä kavereiden kanssa. Kukaan ei pakottanu mua ottamaan paineita niistä kisoista tai peleistä. Eikä kukaan pakottanu mua alkusyksystä lenkille. Mut things happen ja virheistä voi ainakin yrittää ottaa opikseen :-)


Viimeset kuukaudet on menty päivä kerrallaan ja niitä hyviä on alkanu olemaan taas enemmän kun niitä huonoja. Uskon et tämä elämäm koulun kovin oppijakso alkais oleen takana. Oon päässy juoksenteleen ja pyöräileen vähän, mutta kaikki mitä teen teen todella matalalla sykkellä. Muutamaan otteseen oon valitettavasti ollu kipeenäkin suht lyhyen ajan sisällä ja parhaillaan kärsin äärettömästä kurkkukivusta, joka ilmesty tossa yks yö.  Toivo elää silti siitä et pääsisin kesällä mahd monta kertaa vetään pelipaidan päälle ja juokseen pallon perässä. 90 minuuttia en enää/vielä hetkeen tuu pelaamaan, mutta jos edes muutaman minuutin sais alle niin ois hienoo. Tulee olemaan kyllä älytön henkinen haaste kattoa peleistä suurinta osaa vaihtopenkiltä, mut ehkä sekin taas kasvattaa.... Pyöräsuunnistus ja suunnistuskisoissa mua näkyy tulevalla kaudella ainoastaan katsojan roolissa, koska kilpaileminen on viimenen asia mitä tässä kohtaa haluan tehdä. 


Tästä tulikin vähän pidempi prosessi, nin pitkä etten ois pahimmassa painajaisessakaan ajatellu tän menevän näin. Mut thats life ja se mitä tulee otetaan vastaan. Jos viime vuonna mietin et miten kaikki menikään niin hyvin tähän samaan aikaan ausseista lähtiessä niin nyt voin vaan pohtia et miten kakki menikään niin päin sitä itteään. Ei voi muuta todeta kun et korkeelta mentiin ja kovaa alas mut onneks nyt näyttää taas tulevaisuus valosammalta :-) Kesätyöpaikka varmistu tossa jokin aika sitten ja muutenki kaikki on aika hyvin. Mun mielentila korreloi kyllä aika vahvasti ton auringon valon kanssa, mitä enemmän sen paistaa sitä parempi! Vaikken tuukkaan oleen fyysisesti samassa kunnossa mitä olin vielä pitkään pitkään aikaan niin alkaa tää elämä silti taas maistua. :D Samalla itteeni muistuttaen, muistakaa toverit että life is too short to worry about stupid things!

-Helena

tiistai 26. tammikuuta 2016

nothing's ever what we expect

Hello everyone! If finnish text is too hard to understand, there is short translation at the end :-)

 Tää vuosi ei nyt alkanutkaan ihan toivotulla tavalla. Viimeksi kun kirjottelin, olin kuumeessa. Siitä selvittyä palasin koulunpenkille, mutta hyvin nopeesti kävi selväksi etten taidakaan olla terve. Yhtenä kylmänä perjantaina menin normaalisti kouluun, mut kerkesin olla vain noin tunnin, kun nopeesti ja yht'äkkiä tullut huonovointisuus päätty siihen, että päässä pimeni ja kaaduin suorilta jaloilta naamalleni kivilattiaan. Tilanteesta en juuri mitään muista, mutta tulin suht nopeesti järkiini sen jälkeen ja tajusin mitä oli tapahtunut. Jonkinsortin aivotärähdyksen taisin saada ja poski otti aika kovaa osumaa, joten koulupäivä jäi kesken ja illalla junailin itku silmässä kotikonnuille.


Tuosta tapahtuneesta on nyt reilu pari viikkoa aikaa ja yhtä ainuttakaan pääkivutonta päivää ei oo ollu sen jälkeen. Pääkivun lisäks oon kärsiny kaikenlaisista muista oudoista oireista, en niitä kuitenkaan nyt lähde erittelemään. Kävin tutulla lääkärillä jälleen viime viikolla ja seuraavaks suuntaankin tarkempiin tutkimuksiin: huomenna mun sydän ultrataan ja helmikuun puolessa välissä tehdään rasitustesti, jossa mitataan ekg:tä ja verenpainetta samalla. Yhdet jos toisetkin yö-unet tässä on tullu menetettyä kun oon lueskellu ja tehny omaa analyysiä mitä tää kaikki voi olla.. Portugalin maajoukkueleiri lähenee uhkaavan nopeesti ja voi olla niin, et se jää multa välistä. Mutta joo, tällä hetkellä ei auta kun odottaa tuloksia ja hope the best. Ettei tässä nyt aivan syvälle synkkyyksiin pääsis vajoamaan niin pieniä ja kevyitä salijumppailupumppailuja ja kävelyitä on tullu harrastettua. Ja onneks on parhaat frendit <3


 //This year didn't start like I was hoping. I have had more health problems and tomorrow I'm gonna see cardiologist. In February I'll do exercise-spirometry-EKG -test with doctor and after that I hope we know what's wrong. I'll have mtbo-camp with team Finland in Portugal after 5 weeks, but might be so that I can't go there :(

But anyway, today is special day on the other side of the world. Happy Australia Day mates!!! Wish I could be in my favorite country now, missing it so so so much!




-Helena


maanantai 4. tammikuuta 2016

2015

Hyvää uutta vuotta!! Täältä olis luvassa nyt pieni katsaus viime vuoteen, joka piti sisällään niin parhaimpia kuin huonoimpiakin hetkiä mun koko 20-vuotisen elämäni ajalta. 2015 alko Sydneystä ja päätty Leville, ja siihen väliin mahtu niin älyttömän paljon asioita että huhhuh.

//Happy New Year! Last year include both the best and worst times of my life. 2015 started from Sydney and ended to Lapland and between those days happened so so many things..


Asuin alkuvuoden paratiisissa Brisbanen lähiössä ja elin yhtä unelmaani. Olin terve, aurinko paisto ja kaikki oli vaan yksinkertasesti lähes täydellistä. Toki silloinkin tais muutama huonompi päivä olla, vaikken yhtään sellasta muistakaan. Tehtiin hauskoja reissuja kavereiden kanssa, treenailin kerran/pari/kolme päivässä ja arkena hoidin ja leikin pikkutaaperon kans.

// The first part of 2015 I was living my dream in Brisbane. I wash health, the sun was shining and everything was just so perfect. Maybe there was bad days also, even I don't remember any.. I was training 1-3 times at day, my job was quite easy and we made so many awesome trips around east cost with my friends.


Huhtikuussa aupair-hommat loppu ja lähdettiin pikku reissulle Saran kanssa. Käytiin mm. Whitsundaysilla ja sukeltamassa isolla valliriutalla. Reissun jälkeen palasin haikein ja odottavaisin mielin Suomeen. Olin kevään Alahärmän yläkoululla töissä, treenailin ja ikävöin ausseihin. 

// My aupair-time ended in April and I traveled to Airlie Beach, Whitsundays and Cairns with my friend. In mid-April I traveled back to Finland, I had really mixed feelings about that. It was nice to see friends and family but I loved Australia-life so.... Still missing it every day. During spring I was working in secondary school and training for the european championships.


Kesä alko ensin pääsykokeilla Tampereella ja sitten EM-kisoilla Portugalissa. Otin ensimmäisessä kisassa tuntumaa auton kylkeen, jonka seurauksena vietin loppupäivän/illan Portugalilaisessa sairaalassa. Seuraavana aamuna vedin maksimimäärän kipulääkettä, olin 4. ja jäin lopulta vaan 45 sekuntia mitalista. Kisojen viimeselle, viesti-päivälle, osu mun viikon huonoin suoritus. Tiputin typerällä virheelläni meidät ulos mitaleilta ja se ei varmaan ikinä kyllä unohdu. "Kun vihdoin pääsin maaliin ja näin mitalistaan iloinneet länsinaapurit, niin voin kertoa että seuraavat tunnit oli synkimpiä tässä elämässä."

//In the beginnig of summer I traveled to Portugal with team Finland for the mtbo European championships. During first race day I hit the car and I had to go to hospital. However I was racing next day and finished 4th place, losing medal only 45 seconds. Last race day, relay, was the worst day of my whole mtbo career; I made stupid mistake so my team lost chance for the medal, I think I will never forget that.


Kisojen jälkeen heti seuraavana päivänä kävin "polvivammasena" liikunnan pääsykokeissa, mutta eihän niistä oikein mitään tullu. Kesä meni treenailessa ja vähän myös sairastellessa. Elokussa koittikin sitten MM-kisat Tsekin Liberecessä. Pää ei kestänyt ja tuli tehtyä tyhmiä virheitä, lopulta parhaiksi sijoiksi jäi keskimatkan 7. ja viestin 4. sija. Kesän aikana tuli myös pelattua ensimmäinen kausi futiksessa naisten kakkosessa. Oli muuten elämäni surkein jalkapallokesä, onnistumiset jäi todella vähälle ja huonot pelit meni kyllä aika tunteisiin.. Mutta pidettiin kuitenkin paikka sarjassa.

//During the summer I was just training and played soccer. I was also sick about week. In August I traveled to Liberec with team Finland, this time it was mtbo World Championships. I made stupid mistakes, so the best place I got was in the middle distance 7th and relay 4th.

photo by Tero Siivola

MM-kisojen jälkeen muutin suoraan Tampereelle ja alotin opiskelemaan fysioterapeutiksi. Alku syksy meni ok, mutta kauden päätyttyä syyskuun lopussa asiat alko menemään huonompaan suuntaan. Syke alko käyttäyä ouodosti, sairastelin ja lopulta menin urheilulääkärille lokakuun alussa. Sain treenikiellon ja siitä alko tähänastisen elämäni synkin ajanjakso. En tiennyt ensimmäiseen pariin kolmeen viikkoon mikä mua vaivas, kun piti odotella verikoetuloksia. Lopulta toisita verikokeista näky "vaan"mononukleoosi. Ortostaattinen syke oli pahimmillaan yli 60, kun normaalisti sen pitäis olla alle 25. Ja tätä jatku aina joululomaan asti. 


Mulla meni syksyn aikana lukemattoman monta päivää neljän seinän sisällä kipeänä. Kouluun kun jakso raahautua niin en sielä sit jaksanu kuitenkaan olla. Kerran tuli käytyä naapurirakennuksessa Taysin acutassakin, kun tein pienen välikuoleman kesken koulupäivän. Kaikista raskainta on ollu huomata kun se, minkä eteen on tehny pirusti hommaa katoaa, lihakset ja kunto siis. Kun ei oo edes rappusia jaksanu kävellä. Koville on ottanu myös seurata somesta kun kilpasiskot ja -veljet on alottanu harjotuskauden ja itelle ollu raskasta edes pitää ittensä pystyssä. Ennen tätä syksyä olin eläny kesässä ja ruskettuneena periaatteessa 2 vuotta putkeen, joten otti senkin puolesta vähän koville.. Muutamat itkut on tullu tosiaan päästettyä syksyn aikana ja useamman kertaan tullu mietittyä mitä sitä elämällään tekis.


//After Liberec I moved to new city to study physiotherapy. The first part of autumn was ok, but beginning of October I had to go to see doctor because I had some health problems. Doctor told me to stop training and then I was just waiting results from the blood tests. I was living about three weeks without knowing what was wrong with me. The second blood test showed that I had "only" a mononucleosis. I was feeling very bad October-November, I couldn't do actually nothing. It was like a horror, I was just feeling sick every day. The worst thing was noticing how my condition went down and knowing that I have missed about 140 hours of training... And will miss some more. The autumn has been one kind of hell for me. During December I have strated feel better, but couldn't train yet, just something little.


Verrattuna viime vuoteen, about 140 tuntia treenejä on jääny välistä ja se on aivan liian paljon, jos miettii ens kautta. Niitä tunteja tulee vielä tammikuultakin paljon vähemmän kun normaalisti. Tän tiedostaminen ottaa ä l y t  t ö m ä n paljon päähän. Rentouttava Levin loma huippuporukalla tuli kyllä todella tarpeeseen tämän syksyn jälkeen.

//I was spending last week in Lapland with my good friends and it was really awesome week after bad autumn!


Syksyn aikana pääkoppa on ollu koetuksella, mutta kaikesta näköjään voi selvitä. Joululoma meni kotosalla ja pääsin jo vähän salille, muutaman kevyen pyörälenkinkin tein ja tapaninpäivänä olin perinteisesti futsalturnauksessa vähän kokeilemassa tuntumaa palloon. Ortostaattinen laski ensimmäistä kertaa alle 40 (eihän se vieläkään normaali oo), mutta lapin reissulta toin kuumeen tuliaisena kotiin ja nyt ei taas sitten tehdäkään mitään. Joka tapauksessa uskon että noi synkimmät hetket on tältä erää takana ja se syvin kuopan pohja on nähty. Tammikuun lopulla olis maajoukkueleiri, jolle lähtemistä vielä vähän mietin. Toivon että saisin sillon jo tehdä pk-treeniä, mutta se on niin tajuttoman vaikeaa kuitenkin kattoa vierestä kun toiset saa treenata kovaa ja ite ei. Lets see.

//At the moment I have fever, but I really hope the worst part is over now. I  wish I can start training soon and my biggest wish for the new year is that I can be health !


Tulevalta vuodelta suurin toiveeni on olla taas terve :-) 

-Helena

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Great Barrier Reef & Cairns

Koska on jo marraskuu, aattelin vihdoin ja viimein kertoa aussiajan viimesestä reissuosiosta. Tätä edeltänyt stoori löytyy tästä.


Saavuttiin Saran kaa Cairnsiin pitkän bussiyön jälkeen aikasin aamulla. Ei päästy sillon vielä meidän hostelliin kirjautumaan, joten chillattiin auringonnousun aikaan puistossa ja kateltiin ohi juoksevia aamulenkkeilijöitä. Meidän hostelli oli nimeltään Flying Monkeys ja se osoittautu mun aussiaikoijen kamalimmaksi hostellikokemukseksi. Pääsääntösesti kaikki aikasemmat hostellit oli ollu suht siistejä ja asiansa ajavia, mut apinahostelli oli nimensä mukanen. Toki se oli halvin ja hyvällä paikalla, mutta se likasuus, haju ja kaikki oli kyllä niin hyihyihyi. En menisi enää ikinä, enkä suosittele kenellekkään muullekaan. Vietiin aamulla kamat huoneeseen, kävin heittämässä pienen aamulenkin ja sen jälkeen vietettiinki melkein koko päivä Cairnsin laguunilla. Bookattiin myös seuraavalle päivälle retki suurelle valliriutalle ja saatiin kyllä superhyvä päivän diili Peterspanilta. Päästiin seilaamaan Ocean freen pienellä purjeveneellä n.10 hengen porukalla, saatiin superhyvää ruokaa,päästiin snorklaamaan, käymään Green Islandilla ja bonuksena saatiin laitesukelluskokeilu ja molemmille päiväksi käyttöön vesikamerat. En nyt just keksis parempaa paikkaa kokeilla laitesukellusta kun iso valliriutta 8)




Tosin tuolla reissulla oli muutama mutta-kin mukana. En oo nimittäin ikinä pelänny niin paljon merta kun tuon päivän aikana. Olin pariinkin otteeseen aivan varma että me hukutaan, joudutaan haiden ruuaksi tai kuollaan sinne. Matka Cairnsista kesti parisen tuntia paikkaan minne ankkuroiduttiin ja päästiinkin heti snorklailemaan hetkeksi, mutta pian saatiin sit alkaa valmistautua laitesukellukseen. Saatiin matkan aikana briiffausta veneen crewilta et miten toimia yms, ja koska ei oltu kumpikaan tosiaan aiemmin kokeiltu tota niin oli vähän jännitystä ilmassa. Se jännitys alko muuttua mulla peloksi siinä vaiheessa kun päästiin veteen painava happipullo selässä ja yritettiin nopeesti opetella miten pitää hengittää. Harjoteltiin veneen vieressä aluksi ja se hengittäminen tuntu ihan hullun vaikealta ja lisäksi mun laseihin meni vettä aina kun yritin mennä syvemmälle. Meinasin jo luovuttaa, mutta jossain vaiheessa se homma alko sitten sujua niin lähettiin tutkimaan meren pohjaa, niin että meidän ohjaaja tais pitää koko ajan meidän käsistä kiinni.. :D Onneksi. Oltiin sukellettu ehkä minutti tai pari ja mun lasit alko taas täyttyä vedellä ja korviin sattu niin paljo että teki mieli itkeä. Se lasien tyhjentäminen tuntu aluksi niin järkyttävän kamalan pelottavalta että olin ihan varma et kuolen sinne ja yritinki näyttää meidän ohjaajalle et haluan pois sieltä, mut hän vaan yritti näyttää mulle merkkien avulla et tyhjennä ne lasit ja tasaa korvien paine. Alun ongelmien jälkeen homma alko toimia ja nähtiinkin nemoja, kilppari ja vaikka mitä muita hienoja fisuja! Olin niin proud of myself kun tultiin takasin paatille, koska ylitin itteni enkä luovuttanu! Tää oli mulle once in a lifetime -juttu, sukeltajaa musta ei nimittäin tuu, oli se nimittäin kuitenkin sen verran pelottava kokemus:D

pari haita kiersi meidän paattia, kuulemma ihan normaalia...:D
Sukeltelun jälkeen päästiin pienemmällä paatilla tutkimaan Green islandia, "coral cayta" .Tuolloin oli jo tosi kovat aallot ja näytti siltä että kohta alkais kunnon myrsky, ja saatiinkin mukavasti kaikki aallot sinne pikkupaattin. :D Saarelle päästyä aurinko kuitenkin paisto kun tilauksesta melkein koko sen ajan mitä sielä vietettiin. Kierreltiin ympäriinsä ja räpsittiin kuvia ennenkö lähdettiin takasin purjeveneelle ja snorklaamaan.


Päästiin tosiaan snorklailemaan vielä ennenkun lähdettiin takasin Cairnsia kohti ja mä snorklailin loppuajan pelastusliivi päällä, koska se tuntu paljon turvallisemalta sillä tavalla :D 





Paluumatka maihin olikin sitten taas oma tarinansa. Hirveessä myrksyssä  yli 2h purjeveneellä ei kuulu elämäni tähtihetkiin, olin niin varma että se kaatuu ja me jäädään sinne keskelle avomerta haiden syötäväksi. Ihan totta, en oo eläessäni pelänny niin paljo. Musta ei varmaan tule siis myöskään purjehtijaa :D Istuttiin aluksi sillä puolella mikä oli lähempänä vettä ja saatiinkin sitä vettä sen verran niskaan että istuttiin hyvin pian koko porukka paatin toisella reunalla. Aluksi crew tyypit vielä vitsaili koko asialla ja kerto tälläsiä lohduttavia juttuja kuten että "ei olla ikinä oltu näin kovassa myrskyssä" yms muuta hauskaa.. :D Mutta voi sitä onnen määrää kun satama alko näkyä ja päästiin ku päästiinki maihin! Lähdin iltapäivällä vielä lenkille ja mulla vaan pyöri päässä, niikun pyöri melkein seuraavat kaks viikkoa. En tiiä minkä kumman merisairauden sieltä sitten sain :D 


Seuraava ja viimenen Cairns-päivä oli sadepäivä, ja kun arskaa ei päästy ottamaan (ei sitä kyllä siinä vaiheessa enää oltas tarvittukaan) niin meitsi vuokras neljäksi tunniksi pyörän ja lähin polkemaan ilman mitään tiettyä määränpäätä. Päädyin sitten tieopasteiden ohjaamana Crystal Cascades vesiputouksille. Se oli ihan nätti paikka, josta mun sumuiset kännykkäkuvat ei kyllä paljon kerro. Sen jälkeen pyöräilin vielä Cairnsin botanic gardeniin ja siinä se aika sitten menikin. Illalla oli kevyt väsy ja seuraavana aamuna sit lennettiinkin takas Brissyyn. Olin kotona päivän ja maanatai aamupäivänä sanoin heipat parhaalle hostperheelle ja ihanalle kodille. Tästä kaikesta on siis jo yli puoli vuotta, mut se tuntuu vieläkin niinkun eiliseltä. Mulla on aivan hullun kova ikävä takasin, ehkä vielä joku päivä.  <3 
-Helena