Koska on jo marraskuu, aattelin vihdoin ja viimein kertoa aussiajan viimesestä reissuosiosta. Tätä edeltänyt stoori löytyy tästä.
Saavuttiin Saran kaa Cairnsiin pitkän bussiyön jälkeen aikasin aamulla. Ei päästy sillon vielä meidän hostelliin kirjautumaan, joten chillattiin auringonnousun aikaan puistossa ja kateltiin ohi juoksevia aamulenkkeilijöitä. Meidän hostelli oli nimeltään Flying Monkeys ja se osoittautu mun aussiaikoijen kamalimmaksi hostellikokemukseksi. Pääsääntösesti kaikki aikasemmat hostellit oli ollu suht siistejä ja asiansa ajavia, mut apinahostelli oli nimensä mukanen. Toki se oli halvin ja hyvällä paikalla, mutta se likasuus, haju ja kaikki oli kyllä niin hyihyihyi. En menisi enää ikinä, enkä suosittele kenellekkään muullekaan. Vietiin aamulla kamat huoneeseen, kävin heittämässä pienen aamulenkin ja sen jälkeen vietettiinki melkein koko päivä Cairnsin laguunilla. Bookattiin myös seuraavalle päivälle retki suurelle valliriutalle ja saatiin kyllä superhyvä päivän diili Peterspanilta. Päästiin seilaamaan Ocean freen pienellä purjeveneellä n.10 hengen porukalla, saatiin superhyvää ruokaa,päästiin snorklaamaan, käymään Green Islandilla ja bonuksena saatiin laitesukelluskokeilu ja molemmille päiväksi käyttöön vesikamerat. En nyt just keksis parempaa paikkaa kokeilla laitesukellusta kun iso valliriutta 8)
Tosin tuolla reissulla oli muutama mutta-kin mukana. En oo nimittäin ikinä pelänny niin paljon merta kun tuon päivän aikana. Olin pariinkin otteeseen aivan varma että me hukutaan, joudutaan haiden ruuaksi tai kuollaan sinne. Matka Cairnsista kesti parisen tuntia paikkaan minne ankkuroiduttiin ja päästiinkin heti snorklailemaan hetkeksi, mutta pian saatiin sit alkaa valmistautua laitesukellukseen. Saatiin matkan aikana briiffausta veneen crewilta et miten toimia yms, ja koska ei oltu kumpikaan tosiaan aiemmin kokeiltu tota niin oli vähän jännitystä ilmassa. Se jännitys alko muuttua mulla peloksi siinä vaiheessa kun päästiin veteen painava happipullo selässä ja yritettiin nopeesti opetella miten pitää hengittää. Harjoteltiin veneen vieressä aluksi ja se hengittäminen tuntu ihan hullun vaikealta ja lisäksi mun laseihin meni vettä aina kun yritin mennä syvemmälle. Meinasin jo luovuttaa, mutta jossain vaiheessa se homma alko sitten sujua niin lähettiin tutkimaan meren pohjaa, niin että meidän ohjaaja tais pitää koko ajan meidän käsistä kiinni.. :D Onneksi. Oltiin sukellettu ehkä minutti tai pari ja mun lasit alko taas täyttyä vedellä ja korviin sattu niin paljo että teki mieli itkeä. Se lasien tyhjentäminen tuntu aluksi niin järkyttävän kamalan pelottavalta että olin ihan varma et kuolen sinne ja yritinki näyttää meidän ohjaajalle et haluan pois sieltä, mut hän vaan yritti näyttää mulle merkkien avulla et tyhjennä ne lasit ja tasaa korvien paine. Alun ongelmien jälkeen homma alko toimia ja nähtiinkin nemoja, kilppari ja vaikka mitä muita hienoja fisuja! Olin niin proud of myself kun tultiin takasin paatille, koska ylitin itteni enkä luovuttanu! Tää oli mulle once in a lifetime -juttu, sukeltajaa musta ei nimittäin tuu, oli se nimittäin kuitenkin sen verran pelottava kokemus:D
 |
| pari haita kiersi meidän paattia, kuulemma ihan normaalia...:D |
Sukeltelun jälkeen päästiin pienemmällä paatilla tutkimaan Green islandia, "coral cayta" .Tuolloin oli jo tosi kovat aallot ja näytti siltä että kohta alkais kunnon myrsky, ja saatiinkin mukavasti kaikki aallot sinne pikkupaattin. :D Saarelle päästyä aurinko kuitenkin paisto kun tilauksesta melkein koko sen ajan mitä sielä vietettiin. Kierreltiin ympäriinsä ja räpsittiin kuvia ennenkö lähdettiin takasin purjeveneelle ja snorklaamaan.
Päästiin tosiaan snorklailemaan vielä ennenkun lähdettiin takasin Cairnsia kohti ja mä snorklailin loppuajan pelastusliivi päällä, koska se tuntu paljon turvallisemalta sillä tavalla :D
Paluumatka maihin olikin sitten taas oma tarinansa. Hirveessä myrksyssä yli 2h purjeveneellä ei kuulu elämäni tähtihetkiin, olin niin varma että se kaatuu ja me jäädään sinne keskelle avomerta haiden syötäväksi. Ihan totta, en oo eläessäni pelänny niin paljo. Musta ei varmaan tule siis myöskään purjehtijaa :D Istuttiin aluksi sillä puolella mikä oli lähempänä vettä ja saatiinkin sitä vettä sen verran niskaan että istuttiin hyvin pian koko porukka paatin toisella reunalla. Aluksi crew tyypit vielä vitsaili koko asialla ja kerto tälläsiä lohduttavia juttuja kuten että "ei olla ikinä oltu näin kovassa myrskyssä" yms muuta hauskaa.. :D Mutta voi sitä onnen määrää kun satama alko näkyä ja päästiin ku päästiinki maihin! Lähdin iltapäivällä vielä lenkille ja mulla vaan pyöri päässä, niikun pyöri melkein seuraavat kaks viikkoa. En tiiä minkä kumman merisairauden sieltä sitten sain :D
Seuraava ja viimenen Cairns-päivä oli sadepäivä, ja kun arskaa ei päästy ottamaan (ei sitä kyllä siinä vaiheessa enää oltas tarvittukaan) niin meitsi vuokras neljäksi tunniksi pyörän ja lähin polkemaan ilman mitään tiettyä määränpäätä. Päädyin sitten tieopasteiden ohjaamana Crystal Cascades vesiputouksille. Se oli ihan nätti paikka, josta mun sumuiset kännykkäkuvat ei kyllä paljon kerro. Sen jälkeen pyöräilin vielä Cairnsin botanic gardeniin ja siinä se aika sitten menikin. Illalla oli kevyt väsy ja seuraavana aamuna sit lennettiinkin takas Brissyyn. Olin kotona päivän ja maanatai aamupäivänä sanoin heipat parhaalle hostperheelle ja ihanalle kodille. Tästä kaikesta on siis jo yli puoli vuotta, mut se tuntuu vieläkin niinkun eiliseltä. Mulla on aivan hullun kova ikävä takasin, ehkä vielä joku päivä. <3
-Helena
