Portugalin EM

Noniin, ensimmäiseltä arvokisareissulta palattu - hiukan pettyneenä ja paikat hajalla, mutta hengissä! Tuli otettua osumaa niin auton kylkeen kun maan pintaan ja kirsikkana kakun päälle sain paluulennolla jonkun kohtauksen, mutta selvisin!

Oltiin Portugalissa kisaviikkoa edeltävänä perjantaina ja kerettiin totuttautumaan lämpöön ja mäkisiin maastoihin kolmen harjotuksen verran. Oli taas vähän totuttelemista kuumuuteen, vaikkei siitä nyt niin kauaa ookaan kun ausseista palasin. :D Kuitenkin aika nopeesti siihen ja kaikkeen muuhunkin tottu, ja ensimmäisenä kisaaamuna tiistaina oli hyvä olo, vaikka vähän jännittikin.

 Alun menin aika varman päälle, mutta ennen yleisörastia tuli ensimmäinen puolen minuttin tyhmä virhe. Sen jälkeen meni taas hyvin aina toisiks viimeselle rastille. Sain edeltä lähteneet tytöt matkalla kiinni ja lähdin säntäilemään ja siitä seuras n. puolen minuutin vrhe, kiersin yhden rakennuksen väärältä puolelta. Lähdin pummin jälkeen rastilta kauhealla vauhdilla ja satuin just väärällä hetkellä kattomaan liian kauan karttaa - seuraavaks olinkin takarengas ilmassa ja naama auton kyljessä. En oikeastaan muista kolaroinnista paljoakaan, yritin vaan äkkiä nousta ylös ja toivoin ettei pyörä olis hajonnu. Ja ehjänä se pysykin, pääsin maaliin. Maaliviivan jälkeen alkoikin sitte koskea vähän joka paikkaan, erityisesti oikeaan polveen. Myös leuka ja niskat oli tosi kipeät enkä pystyny avaamaan edes suuta kunnolla, saatika syömään/pureskelemaan mitään. Aika vähillä ulkoisilla naarmuilla kuitenkin selvisin, mutta koska kipu oli niin kova ja pelko siitä et jotain ois menny hajalle pahemminkin lähdin ambulanssin kyydissä lähimpään terveyskeskuskseen. Siellä vanhempi lääkäritäti ei juuri englantia puhunu, mutta sanan pain hän osas sanoa. Hoitajat kävi keskustelua portugaliksi ja lopulta mut tuoneet ambulanssikuskit kertoivat, että täytyy lähteä kuvattavaksi isompaan sairaalaan. Matkaa oli noin tunti, odottelin odotussalissa noin 2h pyörätuolissa ja vihdoin kun alkoi tapahtua niin tapahtukin nopeasti. Kävin lääkärillä (joka osas tällä kertaa enkkua) seuraavaks mut vietiin röntgeniin ja pian jo pääsin takasin lääkärille. Mitään ei ollu onneksi murtunu ja sain vaan portugalilaisen reseptin kipulääkeeseen. Kävelemään en oikein päässy, mutta päätin jo illalla et seuraavana kisapäivänä ajan vaikka pää kainalossa. :-) Sprintissä olin siis lopulta 7. jääden mitalista minuutin ja 13sekuntia ja kullasta reilu 2 minuuttia. 

Sprinttipäivää videolla:

Keskiviikkona keskimatkan kisan aamuna käveleminen onnistu jo hippasen paremmin kun edeltävänä iltana,vaikka kipeää teki. Kisavaatteet vetäsin kuitenkin päälleni ja lähdettiin kohti kilpailupaikkaa. Ensimmäiset pyöräilymetrit oli aika kivuliaita, mutta kipulääke autto ehkä vähän. Verryttelyt jäi aika vähäiseksi ja kisan alkumatkan olin aivan sekasin - luin aivan väärin risteyksiä, mutta virheet jäi lopulta aika pieniksi. Mutta tod näkösesti ilman niitä pieniä tyhmiä virheitä olis mitali voinut tula, kun jäin pronssista harmilliset 37 sekuntia. Varmistelin loppumatkan liikaa, olis vain pitänyt ajaa kovempaa kun olis päässyt. Ärsyttää x100000, Lähdin toisiks viimesenä metsään ja kun tulin maalin olin 3, mutta viimesenä lähtenyt ranskalainen meni just eteen. Se ärsyttävin sija, neljäs, siis jäi keskimatkalta taskuun. Otin kisassa osumaa myös maanpinnan kanssa, tällä kertaa kaaduin vasemman polven päälle ja kauniit arvet siihen sainkin.:D 

Keskimatka videolla;

Torstaina oli välipäivä, jollon muut kävi lenkkeilemässä ja tutkimassa joitain kulttuurikohteita, mutta mä päätin jäädä parantelemaan itteäni hotellille koko päiväksi.

Perjantaiaamuna edessä olikin pitkä matka. Polvi oli edelleen kipeä, mutta kisassa sen kivun sai unohtumaan jotenkin. Toki lääkketkin autto varmasti jonkun verran. Väliaikoja tutkittua oon ollu vielä 5-6 rastilla mitalikannassa, mut sit meno on hidastunu. Tuli ehkä liikaa varmisteltua ja olis vaan pitäny ajaa kovempaa. Tuloksena viides sija. Neljännestä hävisin 2 sekuntia, mutta onneksi mitaliin oli enemmän eroa niin ei jääny niin paljon harmittamaan :D  Mitaliin siis 3 minuuttia ja voittaajaan reilu 8 minuuttia. 

Pitkänmatkan maasto oli aika vaativa ja vaarallinen ja valitettavasti meistä Hakaloista toinenkin joutu sairaalareissulle pyörän yli lennettyä, mutta onneksi lopulta ei mitään vakavaa käynyt. Viestijoukkue ja järjestys meni kuitenkin meillä tytöillä uusiksi. Lauantainen viesti alko aikasin aamulla: Julia alotti ja tuli neljäntenä, Krista ajo toisen osuuden tosi hyvin ja pääsin lähtemään ankkurina toisena metsään. Tiedän, ettei ikinä saisi ajatella loppusijotuksia suorituksen aikana, mutta jostain syystä sorruin siihen. Tuli pieni virhe. Tiedän, että aina jos tekee pienen virheen, mun pitää olla äärimmäisen keskittyny ettei tuu sitä isompaa pummia perään. Nyt voin vaan kysyä että mikä tuli kun en ollu äärimmäisen keskittyny. En tiedä. Kolmosrastille tuli abouttiarallaa 10 minutin pummi. En huomannut yhtä pientä risteystä, luulin seuraavaa siksi ja en tajunnut hommaa ajoissa. Olin aika paniikkissa ja tuli varmaan sen takia vielä isompi virhe. Mun perään kolme minuuttia lähteny ruotsalainen ja itävaltalainen kerkes kauas sillä välin kun mä yritin paikantaa itteäni, sen jälkeen ei ollu enää paljon tehtävissä vaikka kovaa yritinkin ajaa. Kun vihdoin pääsin maaliin ja näin mitalistaan iloinneet länsinaapurit, niin voin kertoa että seuraavat tunnit oli synkimpiä tässä elämässä. Ei se mitään, jos olisin henkilökohtasen suorituksen mokannu, mutta kun oli ensimmäinen arvokisa VIESTI ja ankkuriosuus kyseessä niin se pisti kyllä mielen matalaks, eikä se varmaan koskaan unohdukaan. Pikkuhiljaa on kuitenkin elämä alkanu voittamaan, ehkä tästäki pettymyksestä joskus selvitään. :D

Ortopedilla on nyt kuitenkin käyty ja polvea ei tarvi magneettikuvata mikä on hyvä juttu! Saan siis alkaa urheilemaan sillon kun kipu on kokonaan poissa. Tämän enempää en jaksa tällä kertaa tarinoida, nyt siirryn juhannuksen viettoon! Tässä vielä kiva video koko kisaviikosta :-)




Hyvää juhannusta!
-Helena

The first part of 2015

Vaikka helmikuu on kerennytkin jo yli puolen välin niin täältä tulis nyt tarinoita tammikuulta! Vuoden ensimmäinen kuukausi oli erittäin mukava - vähän töitä, paljon urheilua ja ihania viikonloppuja. Järkkärikameralla kuvailut jäi aika vähille, joten tän tammikuun tarinan kuvituksena toimii nyt iphonella napatut otokset, So lets start -

Vuoden ensimmäinen päivä meni tälläsissä merkeissä vanhempien kanssa. Äiti ja isä oli lentäny Brisbaneen edellisenä päivänä ja mä lensin Sydneystä aamuyöllä ja nappasin heidät matkalla kotiin juna-asemalta. Tuliaiseksi sain mm. ruisleipää, fazerin sinistä ja karkkia - eivät muuten kovin kauaa kerenneet ne herkut kaapin nurkissa pyöriä :D Ensimmäinen paikka mihin mentiin oli Wellington Point ja käveltiin sieltä King Islandille. Laskuveden aikaan siis tuolta pointilta voi kävellä meren pohjaa pitkin tonne pikkuselle saarelle. Yritettiin tätä jo joulukuussa Liinan ja Karon kanssa mut silloin toi kävelypätkä oli täynnä niitä meduusoja. Nyt se oli täynnä pikku rapuja, mutta ei haitannu kävelemistä. Kävelyretken jälkeen käytiin jäätelöllä ja sitten suunnattiin kohti North Stradbrokea:

Tonne saarelle pääsee tästä meidän läheltä n. 20 min lautalla ja se on todellakin käymisen arvoinen paikka! Pakko keretä vielä itekkin toisen kerran sinne koko päiväksi, siellä on niin nättiä!! Illalla mentiin vielä Raby Bay Marinaan syömään ja sit äippä&iskä suuntasivat hotellilleen ja minä kotiin vihdoin nukkumaan. Täytyy sanoa että uni tuli kyllä äkkiä kun edellisenä yönä tuli nukutta se nolla tuntia.

Seuraavana päivänä lähdettiin tutkimaan Mount Tamborinen kansallispuistoa. Tsiigailtiin hienoja maisemia ja käveltiin sademetsässä. Tamborinelta suunnattin Gold Coastille Surfersparadiseen, käytiin rannalla ja vanhemmat kävi Skypointissa, jossa ite oon jo käynyt aikasemmin niin en nyt menny. Dinnerin jälkeen ajeltiin taas takasin Brissyyn.

Sitten veinkin suomen vieraat Lone Pine Koala sanctuaryyn ruokkimaan kenguruita ja näkemään koaloita ensimmäistä kertaa. Päästiin myös todistamaan koalatappelua, josta mulla on instassa muuten video! Aatelin vaan kuvata videota kun ne keskusteli aika äänekkäästi, mutta sitten toi toinen kävi yhtäkkiä toisen kimppuun! :D Oli aika jännää. Koalapuistosta suunattiin Mount coothahille ja sieltä Kangaroo pointille. Saman päivän illalla hostperhekin saapu kotiin ja seuraavana aamuna äippä&iskä tuli meille aamupalalle, ennen kuin vein ne lentokentälle, josta suuntasivat Sydneyyn. Aika tapahtumarikas oli siis vuoden eka viikko!

Paluu arkeen ei ollu kovin vaikea: mulla oli toodella paljon vapaata, treenit pääsi vauhtiin erinomaisesti, mulla oli RUISLEIPÄÄ ja sain köllötellä uima-altaalla.

Viikonloppuna numero 3. sain olla torstaista maanataihin asti talonvahtina ja voin kertoa että oli niiiiin ihanaa nukkua monena yönä putkeen niin pitkään kun halus, ilman mitään häiriötekijöitä. Aupairin unelma haha. Perjantaiaamun kevyen kolmen tunnin pyörälenkin jälkeen makasin tuossa ylävasemalla olevan kuvan asennossa koko loppupäivän siihen asti, että Sara pääsi töistä ja saapui meidän matalaan majaamme. Suunnattiin sit meidän perinteiseen paikkaan frojolle, haettiin Anniina messiin, käytiin ostamassa terveelliset eväät ja mentiin meille. Kokkailtiin, pidettiin hurjaakin hurjemmat kolmen aupairin allasbileet ja katotiin muutama jakso sinkkuelämää.

Seuraavana aamuna lämpötila oli varmaan 35 jo 9 aamulla. Karokin liitty meidän seuraan ja vietettiin koko päivä altaassa - oli oikeasti ainoa paikka missä pysty olla ulkona. Makasin nimittäin aurinkotuolissa ehkä viis minuuttia ja olin jo ihan hikimärkä sen jälkeen..:D Päivän aktiviitteettina oli pizzojen haku Dominosista, mut iltapäivällä ruvettiinkin sit Karon kanssa valmistautumaan meidän kauan odottamaan futismatsiin, josta kerroinkin edellisessä postauksessa. 

Pelin jälkeen päätettiin suunatiin samantien meille nukkumaan ja seuraavana aamuna arska paistoi taas sen verran kuumasti, että allaspäivähän siitä tuli. Pientä jännitystä meidän aamupäivään toi erittäin oudonnäkönen otus, joka oli todennäkösesti yöllä tippunu meiän altaaseen, tai niin ainakin arveltiin. Se oli jonkun sortin lisko, jolle en todellakaan tiedä nimeä, ja sillä oli valtava maha, heh. Hetken aikaa Karon kans pohdittiin et mitä sille pitäis tehdä, mutta onneks Sara tuli kuitenkin pian ja pelasti meidät ja nosti ton kyseisen otusmöllykän surfboardin avulla altaasta pois..:D Voin kertoa että oli ehkä rumin eläin minkä oon ikinä nähny.

Seuraavalla viikolla mulla tais olla huikeat 6 tuntia yhteensä töitä, koska hostisä oli viikolla kotona. Perhe tuli tuolta edellisviikonlopun reissulta kotiin maanantaina ja lähti uudelle reissulle jo sit seuraavana perjantaina. Olin aivan onnessani että saisin olla kaks viikonloppua ihan yksin kotosalla, mutta sit kuulinkin että tänä seuravaana viikonloppuna hostisänvanhemmat on tulossa kylään, vaikkei siis perhe ollutkaan siellä. Pikkusen meinas ärsyttää aluksi kun oltiin jo tyttöjen kans suunniteltu taas kaikenlaista, mutta lopulta tuo toinenkin rento viikonloppu meni oikeinkin hyvin. Heitin perheen siis perjantaiaamuna lentokentälle ja hain samalla reissulla Karon kyytiin ja mentiin salille. Chillailtiin taas vaihteeksi altaalla koko päivä ja iltapäivällä lähettiin frojolle ja Saraki tuli mukaan. Käytiin vähän foodshopping ja kun päästiin kotiin niin nää vanhemmat vieraat oliki saapuneet paikalle. Hostisä oli tosin unohtanu jättää heille avaimen meidän porttiin niin he olivat joutuneet odottaa että mä tuun avaaman sen. Ilta kulu taas vaihteeksi sinkkuelämää-maratonin ja herkkujen parissa :)

Seuraavana aamuna otettiin suunnaksi Currumbin rock pools, koska oltiin kuultu että se on siisti paikka. Ja olihan se ihan kiva mesta, mutta vesi ei ollu siellä niin kirkasta kun odotettiin ja sit rupeskin satamaan niin ei viihdytty kauhean kauaa. Sää kuitenkin kirkastu kun ajettiin rannikkoa kohden niin päätettiin mennä Palm beachille. Siellä vierähtikin useampi tunti kunnes suunattiin pancakes heaveniin syömään. Aivan taivaallista ruokaa, mutta palvelu ei ihan pelannu. Päätettiin sit jättää jälkkäripannarit seuraavaan kertaan ja meinattiin mennä sen sijaan surfersiin frojoille, mutta koska ei löydetty yhtä ainuttakaan parkkipaikkaa niin lähettiin vaan ajelemaan Brissyä kohti macflurryjen kera.

 

Seuraavana aamuna suunnattiin taas karon kaa aamusalille ja sen jälkeen päivä kulukin altaalla ja toisetkin tytsyt liitty seuraan. Mitään sen kummempaa ei sitte taidettukaan tehdä tai en ainakaan nyt just muista :D Next day eli 26.1 olikin sit Australia day, mikä on aussien ehkäpä tärkein juhlapäivä. Meitsillä tosin alko kovempi treeniviikko koska päivä oli maanantai ja kun karokin suuntas takasin kotihoodzeilleen niin menin ite vaan salille treenaamaan. Iltapäivällä hain hostperheen kentältä ja sen jälkeen suuntasin juoksentelemaan. Illalla meillä oli vielä australiaday-dinner kotosalla.

Aussipäivän jälkeen tuli vähän uusia tuulia munkin "työkuvioihin". Pikkupoitsu nimittäin vaihto päiväkotia tähän ihan about kilometrin päähän siitä entisestä, joka sijaitsi noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Lisäks poitsu menee nyt päiväkotiin kolmesti viikossa entisen kahden sijaan, joten mulla on siis vaan yks kokonainen päivä viikossa kahestaan pojan kanssa, muina päivinä vien sen vaan sinne päikkäriin. Toki mulle on ilmestyny kaikenlaisia lisähommia, mm. siivousta, pyykkäämistä, kasvienkastelua ja altaan puhtaana pitoa mutta täytyy sanoa että on tässä kyllä elämä helpottunu aika paljon :) Niin paljon kivempaa kun voin viedä pojan päikkäriin pyörällä eikä tarvi enää istua aamuruuhkissa! Tosin hommat muuttuu taas ens viikon jälkeen kun hostäiti jää mammalomalle.

Tammikuun viimeisenä perjantaina olikin sit vuorossa juhlia: Nooran synttärit ja Karon läksiäiset. Karolle vielä ihanaa reissua jos tätä satut lukemaan! <3 Tähän loppuun todettakoon vielä että huhhuh ja huh kun aika menee niin nopeaa... Nyt on jo helmikuun 17. päivä?!? Juttuhan on sellanen että jos kaikki menee suunnitellusti niin kahden kuukauden päästä oon jo suomenkamaralla. Onneksi vielä kuitenkin se 2 kuukautta aikaa nautiskella tästä elämästä täällä! :)

-Helena

iltarasteilla Ausseissa

Ennen kuvia koaloista ja kenguruista ja viime viikonlopun huipusta reissusta Surfers Paradiseen, haluan kirjotella tänne mun ensimmäisestä suunnistusreissusta tällä puolella maapalloa! Oli muuten mielenkiintonen kokemus! Rupesin vihdoin viime viikolla tutkimaan netissä tarkemmin tän alueen suunnistusmahdollisuuksia ja ilokseni bongasin sieltä heti mua lähimmän seuran iltarastikalenterin.  Otin kyseiseen seuraan yhteyttä ja mut toivotettiinkin heti tervetulleeksi seuraaville iltarasteille - ja sinnehän mä sitten viime keskiviikkona ensimmäistä kertaa suuntasin! Olin vähän myöhässä ja missasin yhteislähdön, mutta lähtöpaikan löydyttyä paikalla oli pari järjestäjää, jotka sit kerto ohjeisti lyhyesti mulle miten homma toimii. Ei ollu ihan sitä mihin on kotona tottunu :D 

Valittavana oli joko lyhyt (n.3km), keskimatka (5km) tai pitkä (7km) ja riippumatta siitä minkä radan valitti, kaikki sai samanlaisen kartan jossa oli 20 rastia. Sen mukaan minkä radan valitti, piti kiertää tietty määrä niistä kaikista rasteista haluamassaan järjestyksessä - mä menin keskimatkan ja siinä piti käydä 12 rastilla. Pitkän valinneet kierti 16 rastia ja lyhyen 8 rastia. Normaalisti kun on tottunu et rastit kierretään tietyssä järjestyksessä niin tää on kyllä hauskaa vaihtelua! Pitää miettiä et mitkä rastit on nopeiten ja helpoiten otettavissa. Tajusin tän vasta tosiaan sit ku olin saanu kartan käteeni ja meinasin juosta suoraan ykkösrastille. Onneksi siinä matkan varrella oli 5 rasti ja leimasinkin sen ekana ja jatkoin siitä sit. Tässä alla on meikän reitti:

Täällähän tulee pimeä jo tosi aikasin, enkä tiedä mitä ajattelin kun lähdin ilman lamppua suunnistuspaikalle, mut sain onneksi järjestäjiltä otsalampun lainaan. Kompassikin on kotona Suomessa, mut en sitä ainakaan tuolla kerralla tarvinnu ja pitää nyt ainakin toistaiseks yrittää jatkossakin selvitä ilman sitä. Ja ihan hyvinhän tuo tosiaan meni - olin keskimatkan nopein jee! :D Mulla meni tuohon 28 minuuttia. Juttelin tän toiseksi nopeiten radan kiertäneen miehen kanssa ja hän oli ottanu vähä eri reitinvalinnan kun mä. Sama mies kerto muuten käyneensä Suomessa fin5:sella pari vuotta sitten! Rastilippuja täällä muuten ei ollu, vaan rastipisteessä oli pelkästään leimasin maassa. Mulla meni about puoli rataa tajuta, et ne leimasimet on aina valotolppien kohalla, aluks en meinannu aina huomata niitä. Anyway tää on kyllä hauskaa hommaa ja hyvää treeniä! Normaalisti mulla vaan on joka toinen keskiviikko vähän pitempi työpäivä, minkä takia en sit pääse osallistumaan kun joka toinen viikko, mut tää viikko sattuu oleen poikkeuksellinen mun hostäitin työjuttujen takia niin pääsenkin taas tänä iltana paikalle, jeii! Tästä pääsee vielä viime viikon tuloksiin.  

-Helena

tj 3

Helou! Se ois semmonen juttu et ens viikolla tää syksy ja nää peltomaisemat vaihtuu kesään ja miljoonakaupunkiin, aika hurjaa! Vaikka mulla on ollu monta viikkoa aikaa valmistautua tähän lähtemiseen nii oon silti ylläripylläri jättäny aika paljon tehtävää näille viimesille päiville. Kaikki tärkeimmät jutut on onneksi kondiksessa, lähinnä nyt vaan stressaan pienemmistä jutuista ja well, tuosta pakkaamisesta. Laukku on möllöttäny jo useamman päivän keskellä huoneen lattiaa ja en todellakaan tiiä miten tuun mahduttamaan sinne kaiken tarvittavan...

Nyt kuitenkin vähä urheilujuttuja: Viime viikonloppuna oli tosiaan mun tämän kauden ensimmäinen ja viimenen kisaviikonloppu pyöräsuunnistuksen parissa. Vuosi sitten kovan kolauksen saanu motivaatio on tossa kesän aikana vähän nostanu päätään sieltä kuopasta, ja kun jalka/selkävaivatkaan ei piinannu nyt fyssarin ansioista läheskään siinä määrin mihin oon menneinä kuukausina tottunu, niin päätin lähteä kokeilemaan osaanko enää mitään. No, lauantain kisan perusteella olisin voinu sanoa että en tosiaan osaa, koko suoristusta vois kuvata vaan täydelliseksi epäonnistumiseksi.

Kovin kauaksi aikaa en jaksanu tuota epäonnistumista jäädä murehtimaan, koska sunnuntaiaamuna oli vuorossa parisprintti ja päivällä peli. Sain viikon varotusajalla Susannan houkuteltua viestikaveriksi ja napattiinkin SM-pronssia! Aika hyvin Sussulta ensimmäiseksi pyöräsuunnistuskisaksi! Parisprinttiviestihän menee siis niin, että molemmat kiertää vuorotellen 3 rataa. Omiin suorituksiini oon suhteellisen tyytyväinen, koska niiltä megapummeilta vältyttiin :D Ensimmäisellä kierroksella tosin ketjujen lähteminen ja yks todella typerä virhe toi mun loppuaikaan noin 4-5 minuuttia lisää.. Toinen kierros meni ilman sen kummempia ongelmia ja viimesellä kierroksella sähläsin alussa ehkä 2 turhan minuutin verran.  

kiitos emmi kuvasta!

Mitalien kaulaan ripustamista en kerinny paljo jäädä odotelemaan, koska lähtöjen myöhentämisen takia mulla oli jäätävä kiire peliin. Suunnistuspaita vaihtu maaliin tultua pelipaitaan, heitin pyörän autoon ja kaahasin Seinäjoelle. Tilanne oli siellä sillä hetkellä 1-1, pistin nappikset äkkiä jalkaan ja suoraan kentälle.Voittohan sieltä tuli ja lopputulokseksi 4-2, vaikka mulla toki oliskin ollu paikkoja iskeä enemmänkin niitä maaleja. Mutta ei sen nii väliä, nimittäin tulos varmisti meille nousun kakkosdivariin!!!!!! Viime kesänä alotettiin naisten sarjojen pohjalta nelosdivarista, noustiin kolmoseen täksi kesäksi ja ens kesänä mennään kakkoseen! Tätä menoa ollaan siis vuoden 2017 kesällä liigassa ;D

Vaikka takana onkin nyt elämäni surkein kausi kaikkien niiden vammojen ja ongelmien takia, täytyy olla tyytyväinen tähän hyvään lopetukseen. Kun ottaa huomioon, et ensimmäinen osa kesästä meni järkyttävien kipujen kanssa elellessä 24/7, heinäkuussa olin neljä viikkoa urheilukiellossa, jonka jälkeen melkein toiset neljä viikkoa täydessä epätietoisuudessa siitä mikä vaivaa ja viimesen kuukauden oon menty eteenpäin fysioterapian ja hieronnan avulla, oon oikeinkin onnelinen siitä että tuli edes yks SM-mitali ja lopulta 29 viimeisteltyä maalia 18 ottelussa. Kuten taisin jo joskus aiemmassa kirjotuksessa mainita, on omalta tasolta alaspäin meneminen ollu henkisesti todellinen painajainen, jota en halua kyllä enää kokea kertaakaan. Toivoa en oo vielä ens kaudesta menettäny, koska pääsen nyt puoleksi vuodeksi treenaamaan oletettavasti aika hyviin olosuhteisiin. Jos kroppa kestää ja sairasteluilta vältyn niin ens kesänä isketään ja kovaa!

:D Pakko vielä esitellä meikän magneettikuvat: Oon nimittäin miettiny kauan että mikä tuo kolo/lovi tossa oikean jalan nilkan yläpuolella voi oikein olla? Musta se ei näytä normaalilta eikä sitä tossa vasemassa jalassa oo ja lisäks se on just siinä kohdassa mikä on kipuillu kaikista eniten, mikä se siis on??

Nyt adios tältä erää, meikä lähtee viettään joukkueiltaa!
-Helena

If you want something you've never had, then you've got to do something you have never done

Hellouu pitkästä aikaa taas! Parissa viikossa taas kerenny tapahtua vaikka ja mitä ja lähtöpäiväkin lähestyy jo kovaa kyytiä, tj 12! Toi Jenni Vartiaisen uusin biisi on soinu meikän soittolistalla viimeset pari viikkoa melkein repeatilla ja osaan sen jo ulkoa, heh. Kolahti kyllä ja kovaa!

Mun elämä on menny oikeastaan kesästä lähtien niin et viikonloppujen aikana tapahtuu kaikista eniten ja alkuviikon keräilen voimia kotona :D Elokuun viimesenä lauantaina oli perinteisesti tämän kylän vuoden suurin tapahtuma aka finsumäen markkinat, joista kävin lähinnä hamstraamassa lakuja.Venetsialaisiltaa vietettiin kaverin mökillä ja sunnuntai aamuna suuntasin Seinäjoelle maakuntaviestiin. Oli rastit multa sen verran hukassa ettei jääny siitä metsäretkestä paljon kerrottavaa jälkipolville.. :D 

Viime viikolla tuli vietettyä vähän aikaa myös pellolla perunakoneen päällä, hirrrveen hauskaa puuhaa. Pyöräilykilometrejäkin on tullu hankittua taas mukavasti. Mun aivan liian kauan kestäny painiskelu jalkavammojen kanssa alkaa olla näillä näkymin pian ohi, luojan kiitos. Sen jälkeen kun röntgenkuvista selvis ettei mitään ollu murtunu, oon käyny huomattavasti enemmän fyssarilla lyhyellä aikavälillä kun ennemmin ja suurin syy kaikkeen vaikuttaiskin olevan joku vika selässä, mahdollisesti välilevyssä. Ilonen oon siitä et syy vihdoin ja viimein näyttäs löytyneen, mutta se myös tulee tarkottamaan suhteellisen pitkää taukoa ja tiettyjen urheilujuttujen välttämistä kun australiaan pääsen. Tästä aiheesta riittäs asiaa taas ihan oman postauksen verran, katellaan josko saisin sellasen kirjotettua sit kun oon selvinny tästä viimesestä kisa/peli weekendistä.

Best friends are like stars, you don't always see them, but you know they are always there <3

Viime viikonloppu meni melkosen haikeissa fiiliksissä, sillä tuli aika sanoa heipat vuodeksi yhdelle parhaista kavereista. Janette lähti myöskin aupairiksi, mut vaan aivan eri suuntaan mihin ite oon menossa, nimittäin tonne jenkkilään. Käytiin viimestä kertaa pitkään aikaan porukalla Asian Dimondissa syömässä ja illalla suunnattiin Powerparkin päättäjäisiin. Sunnuntai-iltana treeneistä auringonlaskun aikaan kotiin ajaessa tuli kyllä tippa linssiin, kun iski tajuntaan kunnolla et nyt meidän porukka alkaa oikeasti hajoamaan eri puolille maailmaa. Mutta vaikka jokasella meidän poppoosta puhaltaa nyt uudet tuulet niin silti sanon, että tämä ystävyys on sen verran kestävää laatua ettei sitä pysty mitkään etäisyydet nujertamaan, vaikka sitä ois sitten se 14 000 kilometriä. Vaikka kuinka paljon odotankin lähtemistä ja kaikkia uusia kokemuksia, niin kyllä noita tyttöjä tulee niin kova ikävä ettei mitään järkeä! <3

Toinen porukka mitä tulee aivan varmasti myös jäätävä ikävä on mun futisperhe. Tänään oli taas tosi hyvä päivä, meillä oli kauden viimenen kotipeli ja voitettiin sarjakärki 6-0! Sunnuntaina on sit vuorossa viimenen koitos tältä erää. Nappikset on myös lähdössä ausseihin mukaan ja tarkotus ois sieltä löytää joukkue ja päästä pelaileen! Oon tehny taustatutkimusta ja mun tulevien kotihoodzien lähistöllä näyttäs olevan useampikin naisten joukkue, mutta minnekään en vielä oo kerenny ottaa yhteyttä. Katon nyt ensin et miten ton selän kanssa lähtee menemään. Tästä tekstistä tuli nyt melkonen sekasoppa mut sekasin oon muutekin kaikesta että ei sinänsä ihme :D Mutta palaillaan taas jossain vaiheessa, ja hei mulle saa myös jättää postausideoita!

-Helena

Ihana Alicante

Espanja jutut jatkuu! Sisämaassa vietetyn suunnistusviikonlopun päätteeksi suunattiin auton nokka kohti rannikkoa ja Alicantea. Vietin sunnuntaisen iltapäivän vaan aurinkotuolissa makoillen ja illemmalla suuntasin tutkimaan vähän kaupunkia ja rantakatua. Ihana ihana ihana paikka, en nyt oikein muuta osaa sanoa.

Viikonlopun aikana tulleiden jalkaongelmien takia mun treenisuunnitelmat meni aikalailla uusiksi, koska ainoat kengät mitä pystyin käyttämään ilman kipuja oli varvasläpsyt, joista muuten niistäkin sain lopulta rakot, great! Anyway lenkkarit oli saatava aamusin jalkaan, ja no, kyllähän siihen pieneen kipuun aina tottuu.. Ja näin jälkikäteen ajateltuna ei se edes tuntunu jotenkin tuolla niin pahalta, kun sai auringonnousun aikaan kirmata pitkin beachia haha :D  Hotellin söpö pikku kuntosali oli mulla melkein jokasen aamulenkin jälkeinen destination, ja sen jälkeen saikin rennosti makoilla loppupäivän rannalla espanjankieliset musat soiden korvilla. 

Tän kuvan tarkoitus ei ole esitellä sitä, kuinka väsymyskuolleelta rotalta näytän, van sitä, kuinka korkeella oon!! :D Yks kaunis aamu päätin tehä vähän kovemman treenin ja juoksin Santa Barbaran linnoitukselle, joka oli todella korkealla, muttei hajuakaan et kuinka korkealla.

Pakko vielä vähän keroa meidän hotellista, joka oli Hotel Maya. Voin kyllä ehdottomasti suositella jos Alicanteen on matkalla. Melko lähellä kaikkea, esim. rannalle käpsytteli 5 minuutissa, jättimäinen ostoskeskus oli saman 5 min päässä toisessa suunnassa ja ihan ydinkeskukseenkaan ei ollu kovin pitkä kävellen. Ja se aamupala, aaaah. Yks parhaimmista ikinä. Kaikinpuolin oikein mukava place siis! Tää nyt jäi vähän lyhyehköksi, mutta mun on pakko alkaa pakkaamaan, nimittäin puolen tunnin päästä otan suunnaksi eteläisen osan suomenmaata ja viikonlopun suuri tavoite onki tehdä onnistunut suunnistussuoritus - oon siis menossa kisaileen. See you soon!

-Helena