perjantai 10. toukokuuta 2013

España - parte tres

Hola amigos! Vihdoinkin sain itteni kirjotteleen tänne, nyt tulee se jo kauan sitten luvattu kolmas osa Espanjasta ;)


Niinku jo aiemmin hehkutinkin, nii se lauantai Espanajassa oli ehkä koko tähänastisen elämäni yksi parhaista päivistä :-) Aamulla aamupalaa jo tuttuun tapaan terassilla merinäköalalla, päivä kulu rennosti altaalla nauttien mansikoista, musasta ja virkistävistä juomista. Illan lähestyessä lähettiin Janen kaa jo tutuksi tulleella junalla Plaza Mayorille, josta kerroinki viime Espanja-postauksessa. Käytiin syömässä yhdessä oikeinki mukavassa ravintolassa, jossa aika vierähtikin niin nopeesti että saatiin kauhealla kiireellä lähteä kohti juna-asemaa, koska seuraava kohde oli Malaga cf:n stadion!!




Muut oli jo stadionilla kun mä ja jane hurautettiin paikalle hiukan myöhässä, taksilla :D Ja niin, oli sielä muutama muukin lähteny kattoon Malaga-Osasuna peliä kun meidän porukka, about 30 000 muuta. Koko elämäni futista pelanneena tää oli taas yhden unelman toteutuminen :)


Peli oli 0-0 vielä 90 minuutin täyttyessä ja kaikki oli varmaan ihan varmoja siinä vaiheessa että maaleja ei tuu, mutta kappas kappas, 92 peliminuutilla Baptista pelasti Malagan ja meidän illan ja stadion repesi totaalisesti :)   Oioi sitä fiilistä!


Peli alko muistaakseni sillon 10 illalla ja päätty siis joskus puolen yön aikaan, ja me ja ne muut vajaa 30 000 ihmistä lähdettiin samaan aikaan pois päin stadionilta, niin oli seki aika kokemus haha. Muutaman kerran meinattiin jäädä auton alle ku pompittiin teiden yli ja sitä rataa mutta ei se niin vakavaa oo :D Mun tekis kovasti mieli kertoa tuosta illastakin vielä vaikka ja mitä tarinoita, mutta jääköön ne loput tarinat nyt salaisuudeksi ;)


Sunnuntaina vielä nautittiin auringosta, vihreydestä ja lämmöstä viimestä päivää, käytiin porukalla minigolffaamassa ja syömässä ja vietettiin vipaa iltaa rantakadulla. Käytettiin kaikki aika jokaisesta päivästä hyödyksi jotenki ja sen takia yöunetkin jäi niin minimiin ku mahollista, pari viimestä yötä mentiin muutamalla tunnilla, mutta jostain syystä jaksoin siitä huolimatta joka päivä aina ihan täysillä energioilla :D Maanantaina tosiaan sit oli kotiin lähdön aika klo 6 aamulla ja olin suunnitellu että koneessa sit nukun, mutta kuinka kävikään. Toisitaan mitään alunperin tietämättä satuttiin suunnistuskaveri huipputyttö Hennan kanssa samaan koneeseen ja saatiin sit vielä pienen vaihdon jälkeen viereiset paikat, joten eihän siitä nukkumisesta mitää tullu ku piti vaihtaa kuulumiset pitkän talven jälkeen! Tää oli kyllä vielä piste i:n päälle tälle mahtavalle reissulle! :)


All in all, yksi elämäni parhaita reissuja, ehdottomasti! Jos aikakone joskus keksitään, niin noihin päiviin palaan kyllä ensimmäisenä. Mulla ei oo yhtään mitään valittamista, hyvä porukka, mahtavat säät ja ihana espanja!


Espanjaan on pakko päästä pian takasin ja sen kielen opiskeluunki sytty taas uus liekki, ja saattaa ollakin että kirjotan sen ens keväänä ylppäreissä! Malaga ja aurinkorannikko oli muutenki aivan ihana kohde :) Porukka ei englantia siellä kauheesti puhu, joten se pakotti aina puhumaan espanjaa ja parempaa palvelua sai tietty jos osas kieltä!


Oi mulla on niin ikävä niitä hauskoja iltoja rantakadulla, aamulenkkejä auringonnousun aikaan ja espanjalaisia ihmisiä! En vaa pysty sanoin kuvailla kuinka upee reissu meillä oli, kai mä jotain hyvää oon tässä elämässä tehny ku mulle on siunaantunu tälläsiä reissuja. Tää reissu tulee kyllä säilymään muistoissa sinne kiikkustuoliin asti! Sadly en voi meidän kuvien parhaimmistoa täällä julkaista, mutta tein kuitenkin vielä yhden videon piristykseksi ja muistoksi reissusta, loppuvaiheesta löytyy mun laadukkaita videoita lauantailta ja siitä pelistä! Jos siellä ruudun toisella puolella herää jotain kysymyksiä tai jotain nii heittäkää kommentia vaan :)


 España, voy a volver (;

4 kommenttia:

  1. Voi vähä ihana, oooon niin kateellinen!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vooi miia :)pitää lähtee joskus porukalla reissuu kattoo vähä fudista! ;D

      Poista
  2. voevoe iwantback!! </3 ja oli hauska toi video ::D
    - jane

    VastaaPoista